Jokela on Jokela

Se, mitä tapahtui 7.11. Jokelan koulukeskuksessa oli äärettömän turhaa, julmaa ja traagista. Näkökulma, jonka varmaan jaan lähes kaikkien kanssa. Siinä suhteessa kaikki oleellinen lienee sanottu, eikä minullakaan siihen sen kummempaa lisättävää ole.

Jokela-uutisointia pari päivää seurattuani tekee tosin mieli lausua seuraavat kolme reunahuomautusta:

Olen kuullut ainakin kahdenkymmenen ihmisen sanovan, julkisesti ja yksityisissä keskusteluissa, että ei olisi uskonut tämmöistä Suomessa tapahtuvan. Maa, jossa ampuma-aseet eivät ole mitenkään kortilla, jossa juuri muutama vuosi sitten koulupoika otti ja räjäytti pommin kauppakeskuksessa, jossa yksi kotimaisista elokuvaklassikoista on Seitsemän surmanluotia, ja ei olisi uskonut? Miksi ihmeessä ei?

Joka ikinen poliitikko on kovasti ottanut osaa uhrien vanhempien suruun. Hyvä niin. He tarvitsevat varmasti kaiken mahdollisen tuen ja avun. Mutta olisiko se poliittinen itsemurha mainita myös tekijän vanhemmat? Poika heiltäkin meni, oman käden kautta vielä. Lisäksi he joutuvat elämään sen tiedon kanssa, että hän vei mennessään kahdeksan muuta. Jotkut ovat menneet niin pitkälle, että ovat peräänkuuluttaneet vanhempien vastuuta. Olisi pitänyt huomata, olisi pitänyt puuttua. Olisi varmasti pitänyt niin. Enemmistö syrjäänvetäytyvistä tai ääriliikkeiden kanssa flirttailevista nuorukaisista kuitenkin päätyy ihan tavallisiksi perheenisiksi. Nuoruus on rankkaa aikaa, ja vanhempien on varmasti yhtä vaikea erottaa todelliset vaaranmerkit kaiken murrosiän myllerryksen keskeltä kuin kenen tahansa muunkin. Sitä paitsi, yrittäkääpä puuttua täysi-ikäisen (18 v.) ihmisen tekemisiin, jos hän ei itse halua apua.

Kyselty on myös, miten tällaisiin tekoihin syyllistyvät saataisiin seulottua esiin, jotta heitä voitaisiin auttaa, ennenkuin asiat etenevät ruumiiden laskeskeluun asti. Jännä näkökulma. Päästäisiinkö helpommalla, jos vain yritettäisiin auttaa mukuloita ilman että alettaisiin pohtia, aikovatko ne tappaa jonkun vaiko vain jonakin päivänä juoda itsensä hiljaa hengiltä?

Kapinakokouksesta post festum

Blogipäivitykset tulevat viiveellä, koska olen marraskuun hiukan radioskuggassa nettiyhteyksien suhteen. Mutta tulevatpahan kuitenkin.

Olin mukana pyhäinmiestenpäivänä Hämeenlinnassa järjestetyssä seminaarissa Sosiaalidemokratian suunta ja tulevaisuus. Ja hyvä että olin, vaikka sateisen hämärään lauantai-aamuun kävellessä tulikin epäiltyä järkensä valoa. Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston kokoussali oli loistava paikka: Äänentoisto toimi, kaikki keskustelijat kuulivat ja suureksi osaksi näkivätkin toisensa erinomaisesti, ja ehkä juuri siksi tunnelma oli isosta porukasta huolimatta välitön.

Kiitos ilmeisen hitaan uutispäivän tapahtuma sai myös mukavasti julkisuutta, olkoonkin, että kapinakokoukseksi mediassa ristitty tapaus näytti paikan päällä kovin erilaiselta kuin iltauutisissa. No joo, toisen asteen koulutus, ympäristöpolitiikka,paikallisosastojen toiminnan kehittäminen tai syrjäytymisen ehkäisy eivät ehkä aiheina taivu viidentoista sekunnin inserteiksi yhtä vaivattomasti kuin ”Pitäisikö Eeron erota? Kyllä/Ei”. Puheenvuoroiksi ja keskusteluksi ne sen sijaan taipuivat kiitettävästi. Itselläkin taas hiukan ajatus kirkastui.