Kuva: www.core77.com/blogLuin Janne Kivivuoren Rikollisuuden syyt –kirjan. Hieno yleiskatsaus kriminologian teorioihin ja niiden kehitykseen, pätevyysalueisiin ja käytännön sovelluksiin, eikä edellä sanotusta huolimatta ollenkaan tylsä. Koska kirja on kirjoitettu lähinnä kriminologian oppikirjaksi, se soveltuu erinomaisesti kaltaiselleni aihealueen ummikolle. Lisäksi Kivivuorella on mielenkiintoisia ja perusteltuja näkemyksiä rikollisuuden selityksistä ja ehkäisykeinoista (lue: olen samaa mieltä). Erityisesti pidin siitä, kuinka Kivivuori onnistuu nousussa olevan kriminologisen koulukunnan linjoja seuraillen tasapainoilemaan toisaalta yhteiskunta- ja yksilökeskeisten, toisaalta yhteiskuntatieteellisten ja biologisten teorioiden välissä tipahtamatta lopullisesti millekään puolelle aitaa.
Tämä oli sitäkin mukavampaa, kun todistin päinvastaista törmätessäni vahingossa FST:n Ihmisen mieli-tieteellinen haaste -sarjan rikollisuutta käsitelleeseen osaan: Osuin juuri parahiksi seuraamaan toimittajan jonkin kiven alta kaivamaa asiantuntijaa. Tämä selitti, että jos hyväksymme perinnöllisen alttiuden rikollisuuden selitykseksi, siitä seuraa näkemys, jonka mukaan jotkut yksilöt on biologisista syistä tuomittu rikollisiksi, ja itse asiassa meidän täytyy heittää romukoppaan koko vapaan tahdon käsite. Kyllä. Juuri näin. Samalla tavalla kuin jos hyväksyy, että mustikka on marja, joutuu kieltämään kaikkien muiden marjojen olemassaolon ja joko lopettamaan niiden syömisen tai, mikäli tämä ei ole vältettävissä, ainakin nimittämään niitä mustikoiksi. Siten, vaikka olisikin periaatteessa totta, että mustikka on marja, emme voi ikävien, erityisesti marjamehuteollisuuteen kohdistuvien vaikutusten pelossa myöntää sitä.
Turhan usein muutenkin näkee ihan järkevän oloisten ihmisten valitsevan erilaisille ilmiöille yhden, opinkappaleenomaisen lähestymistavan ja sen jälkeen urheasti hirttäytyvän moisesta yksisilmäisyydestä seuraaviin mahdottomuuksiin (vrt esim. Hesarin yleisönosaston viikkotolkulla vellonut, suurimmaksi osaksi täysin älytön biologinen vs. sosiaalinen sukupuoli –debatti). Erityisen huolestuttavaa on, kun tutkijat syyllistyvät tähän. Ei niin, että tutkija olisi sen vähemmän altis älylliselle epärehellisyydelle kuin muutkaan, mutta toisin kuin monille muille, meille maksetaan ajattelemisesta, joten kai pahimmista aivopieruista pitäisi ihan jo kuluttajansuojan nimissäkin pyrkiä eroon. Auttaisikohan, jos yliopisto-opintoihin sisällytettäisiin jo alkuvaiheessa eri tieteenalojen peruskursseja, jossa käytäisiin lyhyesti läpi niiden perusteita, kysymyksenasettelua ja terminologiaa muiden tieteenalojen opiskelijoille? Saattaisi ainakin paitsi auttaa välttämään paitsi sanaston erilaisuudesta johtuvia turhia väärinkäsityksiä eri tieteenalojen kesken, myös käsittämään, että joskus useampi totuus saattaa olla voimassa yhtä aikaa. Tekisi hyvää itse kullekin aina silloin tällöin.
Tekstit
3 kommenttia:
No, kyllähän tuollainen joko/tai -ajattelu on ihan vallitsevaa aika monillakin elämänalueilla. Itse olen mm. törmännyt useinkin ajattelutapaan, että julkisesti ei ole sopivaa olla samaa mieltä johonkin toiseen puolueeseen kuuluvien ihmisten kanssa. Se, että toiseen puolueeseen kuuluvan ajatuksia innostuisi oikein kehumaan lähentelee jo maanpetoksellista toimitaa.
Tieteen puolelta: Itse kyllästyin jo opiskeluaikoinani ekonomistien ja sosiaalitieteilijöiden täydelliseen ristiinpuhumiseen ja toistensa argumenttien ohittamiseen. Pitäisikin säätää rikosoikeudellisesti rangaistavaksi, että yliopistot voivat päästää ihmisen maisteriksi sosiologiasta, sosiaalipolitiikasta tms. ilman, että opinto-ohjelmaan on sisällytetty kansantaloustieteen approa (ja jotenkin päinvastoin).
Hyvä huomio ja ehdotus. Kannatetaan.
Joo, ihmisen taipumus yksinkertaistaa monimutkaiset asiat toimii itse asiassa useimmiten oikein hyvin, sillä useimmissa asioissa riittää, että ottaa suunnan vähän sinne päin, ja liian monien yksityiskohtien pyörittely epätaydellisen informaation vallitessa vain sotkee pään. Mutta onhan siitä sekä ihan loppumattoman huvin että mitä syvimmän tuskan lähteeksi silloin, kun yksinkertaistukset johtavat siihen, että kukin kohdallaan onnistuu uskottelemaan itsellensä, että jollain ilveellä kaikki maailman idiootit/valehtelijat/sosiopaatit/hullut ovat onnistuneet klusteroitumaan juuri tietyn puolueen/uskonnon/tieteenalan piiriin, eikä kyseisestä porukasta koskaan mitään hyvää taikka ajattelemisen arvoista tule sikiämään.
Itkeä vai nauraa? Nauraa.
Lähetä kommentti