Hullu rotta esittäytyy

Poliittinen aktivoituminen ei ole ainakaan vähentänyt jo entiselläänkin kärkkäitä ja runsaslukuisia mielipiteitäni. Tämän blogin perustaminen on minulle yritys säästää työ- ja muita kavereitani purkauksiltani. Eihän näitä n+1 poliittista blogia jaksa kukaan lukea, mutta ehkä tästä blogiterapiasta on se hyöty, että saan edelleen kahviseuraa.

Aloitan ensimmäisen postaukseni asiaosion tunnustuksella: Ajoitus ei ole parhaita puoliani. Liityin demareihin vaalitappion jälkeisenä maanantaina, ja kuten siippa niin osuvasti kommentoi päätöstäni: Minä olen se hullu rotta joka ui uppoavaan laivaan. Vaalitappion jälkeen niitä hulluja rottia on tosin alkanut näkyä enemmänkin. Veikkaisin, että aika moni on lähtenyt mukaan samasta syystä kuin minä: Take 'em when they're down. SDP menee alas viemäristä, jollei se kohta herää punaruusuisesta työväenliikkeen unestaan, katso ympärilleen ja ota haltuunsa rooliaan poliittisen kentän maltillisena, modernina vasemmistosiipenä. Puolueessa näyttää olevan paljon ihmisiä, joiden ei ole kenties kymmeniin vuosiin tarvinnut tarkistaa näkemyksiään puolueen linjauksista ja niiden toteuttamistavoista. Heidätkin pitäisi saada uudelleen liikkeelle, ja murskatappio on siinä mielessä loistava tilaisuus. Liian hyvä ohitettavaksi.

Ei voi olla niin, että murrosten keskellä painiskelevassa yhteiskunnassa vasemmisto yrittää puolustaa heikkoja pölyisillä iskulauseilla, joiden sisällöstä ei ole ollut selvyyttä ikuisuuksiin. Keinot eivät saa muodostua tarkoitukseksi, ja keskustelussa on oltava valmis kuulemaan sellaisiakin näkemyksiä ja ideoita, jotka eivät vastaa omaa kuvaa oikeaoppisesta vasemmistolaisuudesta. Kehotankin jokaista tekemään listan niistä avaintermeistä, jotka kaikkein pahiten nostavat niskakarvanne pystyyn, ja tarkastelemaan olisiko niiden alta löydettävissä uusia ajatuksia, tuoreita näkökulmia, mitä tahansa muuta kuin vanhaa homeista vasemmistoliturgiaa. Aloitan itse. Maksullinen koulutus? Voisiko sen valjastaa keinoksi kohti tasa-arvoisempaa koulutusjärjestelmää? Perustulo? Kertoisiko perustulomallien ilmeisistä ongelmistaan huolimatta saama suosio siitä, että sosiaaliturvan uudistamiseen ei enää pikku viilailu riitä? Vastakkainasettelun loppu? No ehkä ei sentään, mutta omien aloitteiden teossa ja saamisessa läpi saattaisi hyvinkin auttaa, jos jättäisi sanomatta ei ennen kuin itsellä on esitettävänä jotain parempaa.

SDP:tä vihataan omassa tuttavapiirissäni yleisesti. En ole huomannut minkään muun puoleen saavan osakseen niin tunneperäistä suhtautumista. Kaikilla tuntuu olevan mielipide siitä, mikä kaikki demareissa mättää. Vihasin SDP:tä itsekin, kunnes sitten päätin liittyä ja tehdä asialle jotain. Välillä vihaan vieläkin. En siksi, että heikompien puolella oleminen ja tasa-arvo olisivat minusta vihattavia arvoja. Viha kumpuaa siitä, että katsoo tilannetta ulkopuolelta ja tuntee SDP:n pettäneen ne ihmiset, joiden puolesta se sanoo taistelevansa. Sen voi tietenkin yrittää kuitata sillä, että sanoma ei mene perille tai että meillä on nyt tämmöinen imago-ongelma. Jospa nyt emme kuitenkaan tekisi niin. Tämä viha kertoo siitä, että SDP:n perimmäisiä arvoja pidetään tärkeinä. Tätä vihaa pitää kuunnella.