torstai 7. helmikuuta 2008

Lokavainoja

(Anteeksi otsikon ultrahuono sanaleikki, en taaskaan kyennyt vastustamaan kiusausta)


Kuva osoitteesta www.sxc.hu

Tämä on jo toinen kerta, kun Aarno "Loka" Laitisen kolumni saa minut kirjoittamaan blogimerkinnän. Tällä kertaa Laitisen kirjoitus oli taas tuttuun tapaan kaiken huonouden tuolla puolen. Se kuitenkin antoi sattuneesta syystä Pinkkiruusun hallitukselle runsaasti omaa kivaa, ja oivan tilaisuuden vähän lausua.

Tietysti, jos Laitinen ei olisi Laitinen, hän olisi saattanut monipolvisen nillityksensä sijaan keskittyä siihen ihan oikean pointtiin, että vaikka sukupuolinen häirintä on ilman muuta vakava asia ja vallan väärinkäyttöä, sitä saattaa olla myös ihmisten leimaaminen ahdistelijoiksi ilman syytteitä tai todisteita, ja vielä naamagallerian kera. Varsinkin kun kyse on poliitikoista, joille maine on keskimääräistä kovempaa valuuttaa. Vaikka mikäs minä olen Aarnoa neuvomaan. Aarno on sentään ollut neljäkymmentä vuotta eduskunnassa toimittajana, ja joku kai sille siitä maksaa.

Edit: Anna Kontula käsitteli blogissaan ahdisteluun liittyviä mainekysymyksiä vähän eri kantilta. Ja puhuu asiaa, viimeistä lausetta lukuunottamatta.

Ei kommentteja: