Pieniä askelia

Kuva: http://web.mac.com/theedonfamily/Site/Think_Critical.html

Maailman huomiolta piilossa, syrjäisillä Brittein saarella järki on saanut taas yhden työvoiton.

Vaikkakin sarkaa näyttää vielä olevan jäljellä.

Nettisivujen värkkäilyä

Kesän aktiivinen lomailuosa on meidän perheen kohdalta takana, ja koitti aika palata sorvin ääreen. Miehelle se on tarkoittanut piipahdusta työelämään ennen lokakuussa tapahtuvaa vahdinvaihtoa kotivanhemmuudessa; minulle taas sitä, että toinen käsipari poistui vaipanvaihto-, pyykkäys- ja puklunpyyhintävahvuudesta. Ja tietenkin kunnallisvaalikampanjoinnin alkua.

Sen kunniaksi olen tehnyt kotisivut (www.saijajokela.net). Ihan itte, valmiille formaatille. Jälki on vähän sen mukaista. Ihmisillä alkaa kuitenkin olla jo aika lailla medianlukutaitoa, ja tuskinpa kovin moni valitsee ehdokasta sen perusteella, että sen sivuilla on kiva banneri. Ai houp. Suurin osa kirjallisesta aktiviteetistani tulee silti kunnallisvaalien aikaankin tapahtumaan täällä blogin puolella. Kotisivuille tulee lähinnä isompia linjoja ja tietoa siitä, mistä tapahtumista minut tavoittaa.

Törmäillään.

Tutkivaa journalismia

Toimittaja haastattelee nelosen uutisissa eduskunnan äänestysnappeja testaavaa varusmiestä:

T:Miltä se kansanedustajan työ nyt sitten vaikuttaa?
V:Ei kovin vaikealta
T:Mitkä lihasryhmät siinä rasittuvat?
V:No ei ainakaan aivot.

Jätetään tällä kertaa sikseen keskustelu siitä, ovatko aivot lihasryhmä. Varusmiehellä on vielä aikaa oppia perusasiat ihmisen anatomiasta. Sen sijaan toimittaja, joka olettaa varusmiehen saaneen kattavan kuvan eduskuntatyöstä paineltuaan muutaman tunnin nappia, on karmeaa katsottavaa. Nelosen uutiset ovat, kuten kanavan slogan lupaa, todellakin jotain ihan muuta.

Marx ja parisuhde

Tekstin vääntäminen puolison tulojen vaikutuksesta sosiaaliturvaan osoittautui yllättävän vaikeaksi, sillä kysymykseen kietoutuu niin monta erilaista näkökulmaa, jotka pitäisi ottaa huomioon, mutta joita ei millään saa mahtumaan yhteen yleisöosastokirjoitukseen ilman että tekstistä tulee käsittämätöntä puuroa. Selvennän siis vielä hiukan omaa kantaani joidenkin asioiden suhteen:

1. Universaali hyvinvointiyhteiskunta: Tarkoitetaan yhteiskuntaa, joka tarjoaa hyvinvointipalveluja kaikille kansalaisilleen, myös muille kuin pienituloisille. Kannatan ehdottomasti ja suurella sydämellä. Esimerkiksi koulutus, terveydenhuolto ja päivähoitopalvelut pitää taata kaikille, ja yhteiskunnan turvaverkkojen pitää olla valmiina myös tavallisen, keskiluokkaisen pulliaisen vaikeuksien varalta. Universaalius ei minulle kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki nostavat sosiaalitukea. (Tästä voi vapaasti lukea tämänhetkisen kantani perustuloon).
   
2. Yksilönvapaus, eli avoliitto vs. avioliitto: Ihmisten pitää saada päättää, millä tavoin ja milloin sitoutuvat toiseen ihmiseen. Toisaalta sitoutumisen muodon valinnan perusteena ei pitäisi olla sosiaaliturva. Tämän voi ratkaista joko olemalla huomioimatta kenenkään muun tuloja avun tarvetta määriteltäessä, tai kohtelemalla avoliittoa samoin kuin avioliittoa. Edellinen on teoreettisesti esteettistä, mutta kallista eikä juuri auta niitä, jotka apua tarvitsevat. Jälkimmäinen on vähemmän puhdasotsaista, mutta ottaa paremmin huomioon sen, mitä parisuhteet yleensä ovat ihan käytännössä, ja toimii aika hyvin tukien kohdentamisessa tarvitseville. Koska, käsi ylös, kuka antaa siippansa saada luottomerkinnän jos voi sen estää? ...Niinpä. Se niistä erillisistä talouksista.
   
3. Yksilön vastuu. Minusta on vain törkeää, että ihminen voi elää toisen kanssa, riidellä tiskivuoroista, naida, tehdä lapsia, murehtia yhdessä hulluja sukulaisiaan, ja sitten ihan vakavissaan olla sitä mieltä, ettei ole millään tavalla vastuussa toisesta, edes taloudellisesti. Se on kakaroiden kotileikkiä, eikä sitä tarvitse maksattaa yhteiskunnalla. Parisuhteessa jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeensa mukaan, sanon minä.
   

Automaatin elättinä

Sammon puolustus. Akseli Gallen-Kallela 1893. Kuva: www.gallen-kallela.fi


Kirjoittelin taas hesarin yleisönosastoon, ja tällä kertaa julkaisivat, hiukan sieltä täältä lyhennellen tosin. Ei sisällöllistä pahoinpitelyä kuitenkaan. Tässä alkuperäinen:

Olen riemastuneena seurannut, kuinka suomalainen yksilönvapauden tavoittelu saa yhä hullunkurisempia muotoja. Puolison tulojen huomioonottamista tulonsiirroissa on vaadittu poistettavaksi, koska puolison ei voida olettaa
elättävän toista. Jenni Räisänen (HS 4.8.2008) ilmoitti haluavansa elää suhteessa, jossa molemmat ansaitsevat itse omat rahansa. Hän ei kuitenkaan halua itse ansaita yhtään nykyistä enempää rahaa vaan saada enemmän opintotukea, vaikka hänen taloutensa tulot takaisivat riittävän toimeentulon ilmankin. Helmi Jantunen (HS 1.8.2008) taas ilmeisesti on pahoillaan siitä, että insinööri ei suhteeseen astuessaan ymmärrä lähihoitajapuolisonsa tienaavan vähemmän kuin hän. Jantusen mukaan on yhteiskunnan asia tulonsiirroin estää pariskunnan katkeroituminen siinä vaiheessa, kun ikävä totuus paljastuu.

Toimeentuloa turvaavat etuudet ovat syyperustaisia. Ihmisellä on lähtökohtaisesti velvollisuus elättää itsensä. Hädän tullen yhteiskunta tulee apuun. Perusteeksi kelpaa tällöin kyvyttömyys olla hankkimatta toimeentuloa, ei haluttomuus tehdä niin. Puolison tulojen huomioiminen on yksi niistä keinoista, joilla tuet yritetään kohdentaa tarvitseville. On vaikea nähdä oikeutusta sille, että yhteiskunnan rajallisilla resursseilla tuettaisiin yhtäläisesti työtöntä edustuspuolisoa kuin sitä, joka joutuu laskeskelemaan riittävätkö rahat ruokaan. Juuri tätä Räisänen ja Jantunen kuitenkin vaativat pariskuntien tasa-arvon nimissä.

Niin kauan kuin euroja on rajallisesti, ne täytyy kohdistaa sinne, missä niistä on hyötyä. Tuskin siis niille, joista vain tuntuu ikävältä se, että puoliso tienaa enemmän. Pariskunta sopikoon keskenään ne periaatteet, joilla hoitaa keskinäiset raha-asiansa. Jos taas ei kykene puhumaan puolison kanssa rahasta, ei ongelma liene korjattavissa yhteiskunnan toimin.

Vaatimuksissa tukien myöntämisestä lähes kaikille ollaan kovin valmiita käyttämään verorahoja omien valintojen rahoittamiseen, tunnustamatta mitään vastuuta niiden seurauksista. Valituksella kontrollista ja repressiosta lähinnä surraan sitä, ettei voida jättäytyä jonkin kasvottoman raha-automaatin elätettäväksi. Hieman kummallista on kyllä sellainen ylpeys, joka ei salli olla puolison elättinä, mutta kylläkin kaikkien muiden.

Saija Jokela
Helsinki