Automaatin elättinä

Sammon puolustus. Akseli Gallen-Kallela 1893. Kuva: www.gallen-kallela.fi


Kirjoittelin taas hesarin yleisönosastoon, ja tällä kertaa julkaisivat, hiukan sieltä täältä lyhennellen tosin. Ei sisällöllistä pahoinpitelyä kuitenkaan. Tässä alkuperäinen:

Olen riemastuneena seurannut, kuinka suomalainen yksilönvapauden tavoittelu saa yhä hullunkurisempia muotoja. Puolison tulojen huomioonottamista tulonsiirroissa on vaadittu poistettavaksi, koska puolison ei voida olettaa
elättävän toista. Jenni Räisänen (HS 4.8.2008) ilmoitti haluavansa elää suhteessa, jossa molemmat ansaitsevat itse omat rahansa. Hän ei kuitenkaan halua itse ansaita yhtään nykyistä enempää rahaa vaan saada enemmän opintotukea, vaikka hänen taloutensa tulot takaisivat riittävän toimeentulon ilmankin. Helmi Jantunen (HS 1.8.2008) taas ilmeisesti on pahoillaan siitä, että insinööri ei suhteeseen astuessaan ymmärrä lähihoitajapuolisonsa tienaavan vähemmän kuin hän. Jantusen mukaan on yhteiskunnan asia tulonsiirroin estää pariskunnan katkeroituminen siinä vaiheessa, kun ikävä totuus paljastuu.

Toimeentuloa turvaavat etuudet ovat syyperustaisia. Ihmisellä on lähtökohtaisesti velvollisuus elättää itsensä. Hädän tullen yhteiskunta tulee apuun. Perusteeksi kelpaa tällöin kyvyttömyys olla hankkimatta toimeentuloa, ei haluttomuus tehdä niin. Puolison tulojen huomioiminen on yksi niistä keinoista, joilla tuet yritetään kohdentaa tarvitseville. On vaikea nähdä oikeutusta sille, että yhteiskunnan rajallisilla resursseilla tuettaisiin yhtäläisesti työtöntä edustuspuolisoa kuin sitä, joka joutuu laskeskelemaan riittävätkö rahat ruokaan. Juuri tätä Räisänen ja Jantunen kuitenkin vaativat pariskuntien tasa-arvon nimissä.

Niin kauan kuin euroja on rajallisesti, ne täytyy kohdistaa sinne, missä niistä on hyötyä. Tuskin siis niille, joista vain tuntuu ikävältä se, että puoliso tienaa enemmän. Pariskunta sopikoon keskenään ne periaatteet, joilla hoitaa keskinäiset raha-asiansa. Jos taas ei kykene puhumaan puolison kanssa rahasta, ei ongelma liene korjattavissa yhteiskunnan toimin.

Vaatimuksissa tukien myöntämisestä lähes kaikille ollaan kovin valmiita käyttämään verorahoja omien valintojen rahoittamiseen, tunnustamatta mitään vastuuta niiden seurauksista. Valituksella kontrollista ja repressiosta lähinnä surraan sitä, ettei voida jättäytyä jonkin kasvottoman raha-automaatin elätettäväksi. Hieman kummallista on kyllä sellainen ylpeys, joka ei salli olla puolison elättinä, mutta kylläkin kaikkien muiden.

Saija Jokela
Helsinki