Leikkikää nyt joku mun kanssa...tana.

Ylen Taloustutkimukselta tilaamien kannatusmittausten mukaan SDP:n imaginaarinen osuus suomalaisten sieluista on laskenut 3,5 % sitten viime joulukuun. Viime vaalien äänimäärällä laskien tässä puhutaan siinä 97 000 ihmisestä, ja tipahtamisesta suurimman puolueen pallilta kolmanneksi. Tämmöiseen vapaaseen pudotukseen ei ihan mikä tahansa puolue pystykään. Ennustan kylläkin, että seuraavassa mittauksessa lasku on jo pysähtynyt. Ensi kuussa mittauksissa alkavat näkyä päähallituspuolueiden ministerinimitykset, uudet uljaat perintöverolinjaukset ja tasa-arvotupon kauniin vähäeleinen taluttaminen saunan taakse. Ehkäpä SDP:n kannatus on seuraavaan mittaukseen mennessä jopa vähän noussut. Erityisempää aihetta hurraahuutoihin tuskin on silloinkaan. No joo, eduskuntavaaleissa Kokoomuksen valinneita liikkuvia äänestäjiä alkaa ehkä hiukan mietityttää, mutta mihin ne muka menisivät? RKP ja kristilliset vetoavat melko tarkkarajaisiin ryhmiin. Vihreillä on vielä kovasti työtä uskottavuutensa kehittämisessä oikeana puolueena. Maalaisliitto epäilyttää edelleen urbaania väestönosaa, ja hallitusohjelman maatalousosion perusteella ihan syystä (Sisälläni asustava pieni lehmä hihkuu riemusta hallituksen maatalouslinjauksia lukiessa). Meillä taas ei edelleenkään ole tarjota mitään muuta kuin hienoja periaatteita, humaaneja arvoja ja muiden touhujen reipasta sättimistä. Ihan sööttiä, muttei sillä vielä kovin kummoista politiikkaa tehdä.

Tarvitaan vasemmistolaisia vaihtoehtoja nykymenolle. Vaihtoehtojen tuottamiseksi tarvitaan väyliä ideoiden synnyttämiseen ja kehittelyyn. Mutta (ja tässä tulee tämän vitsin punch line): Niitä ei ole. Ei hitto vie kertakaikkiaan ole. Jollei siippa olisi kävelevä debatti, olisin kroonisessa poliittisen keskustelun puutteessa. Puolueeseen liittyessäni yritin löytää itselleni keskustelevaista osastoa, jonka kautta aktivoitua. Tuloksena SDP:n Helsingin piiristä kaksi (sic!) valtakunnanpolitiikasta aktiivisesti keskustelevaa puolueosastoa. Toisen nähdään edustavan puolueen vasenta äärilaitaa, toisen taas oikeaa. Tarpeetonta sanoakin, mutta keskinäistä keskusteluyhteyttä näillä ei juuri ole. Maltillinen keskilinja suhtautuu maltillisen epäluuloisesti molempiin ja vaikenee keskenään linjakkaasti. Puolueen työryhmät taas tuntuvat olevan näitä urbaanilegendoja, joista kyllä kuulee, mutta jotka aina ovat tapahtuneet jollekin tutun tutulle. Muusta Suomesta en osaa sanoa sitä enkä tätä, mutta jos näin on muuallakin, ei liene ihme, että mitään ei tunnu tapahtuvan. Ei-niin-kovin-pitkällä tähtäimellä puolueen täytyykin hyvin todennäköisesti uudistaa rakenteitaan perusteellisesti. Onneksi ainakin jotain näyttäisi tällä saralla jo olevan tapahtumassa. Ans kattoo.

Suurta rakenneuudistusta odotellessani olen kuullut joillakin nuor(ehko)illa Helsingin seudulla vaikuttavilla demareilla olevan haluja kuukausittaisen kokoontumisen järjestämiseksi ajankohtaisten tai muuten mielenkiintoisten teemojen vaiheilta niille meistä, jotka kaipaavat keskustelua mielenkiintoisista poliittisista kysymyksistä, mutta joilta puuttuu paikka siihen. Tuli hyvä mieli. Juuri näin sen pitääkin olla: Jos puuttuu väyliä, rakennetaan sellaisia. Turha on jäädä takapuolelleen istumaan ja odottamaan, että asiat korjaantuisivat itsekseen. Jos ja kun saamme tällaisen tapahtuman polkaistua pystyyn, siitä tulee hauska ja haastava keskusteluareena, jossa syntyneitä ajatuksia kukin voi sitten tahollaan kehitellä ja edistää mielensä mukaan. Teen mielelläni töitä sen eteen, että sellainen areena myös pysyy pystyssä. Ainakin siihen päivään asti, kun SDP:een liittyvän tai puolueen liepeillä muuten vain hengailevan päällimmäinen ongelma on se, ettei aika millään riitä kaikkeen mielenkiintoiseen ja mielekkääseen poliittiseen toimintaan mitä meillä on tarjolla.

Riitaannuin tekniikan kanssa kannatuslukuja kuvaavan graafin lataamisesta, joten kunnes voitan sen taiston, saatte ihailla live-versioita SDP:n kannatuskäyrästä (kuva www.laco.com)