Mikä tonttivuokrissa oikeasti mättää

Tontinvuokraajat-niminen kansanliike lähetti kyselyn kunnallisvaaliehdokkaille koskien kantaa kaupungin suunnittelemiin tonttivuokran tarkistuksiin niissä taloyhtiöissä, joiden viidenkymmenen vuoden vuokrasopimus kaupungin kanssa on nyt umpeutumassa. Saatteessa ilmoitettiin, että jollei vastaa kyselyyn, liike katsoo ettei ehdokas pidä asiaa tärkeänä tai kannattaa vuokrien nostoa.

Pidän tärkeänä, ja kannatan.

Vuokrasopimuksen 50-luvulla solmineet taloyhtiöt ovat koko tämän ajan maksaneet lähinnä nimellistä tonttivuokraa. Esimerkiksi myöhemmin rakennettujen Merirastilan ja Kontulan asukkaat ovat aina maksaneet huomattavasti korkeampia maavuokria. Tästä en ole kuullut kenenkään älähtävän, vaikka äkkiseltään saattaisi pitää omituisena, että tonttia Kontulassa on pidetty arvokkaampana kuin vaikkapa Herttoniemessä. Järjestelyn moraalinen oikeutus on ollut siinä, että kaikki ovat tienneet, että vuokria tarkistetaan määräajoin. Tässä valossa sopivasti juuri nyt virinnyt äkillinen huoli tonttivuokrista haiseekin pahasti siltä, että vanhempien asuinalueiden hyvinvoiva keskiluokka yrittää muuttaa pelisääntöjä nyt, kun tarkistuksen aika on tullut ja vapaamatkustelun vuodet ovat ohi.

On totta, että tonttivuokrasysteemissä on paljonkin parantamisen varaa. Viidenkymmenen vuoden sopimukset ovat ensinnäkin aivan liian pitkiä. Jos tarkistukset vuokriin tehtäisiin vaikkapa viiden vuoden välein, ei tarkistuksesta tulisi nykyisenkaltaisia arpajaisia sen suhteen, millainen markkinatilanne tarkistushetkellä sattuu olemaan. Mahdolliset yli- ja aliarvioinnit korjaantuisivat seuraavalla kierroksella. Kaupungin asettama neljän prosentin tuotto-odotus ei minusta sinänsä vaikuta mitenkään kohtuuttomalta, mutta mikäli halutaan tukea asumista Helsingissä alentamalla tuotto-odotuksia, se on poliittinen päätös. Helsingin asuntotilanteen tietäen vuokralla asuja ei kylläkään alennusta vuokrassaan näkisi, eikä tonttivuokra muodosta korotettunakaan niin suurta osaa asumiskustannuksista, että se vaikuttaisi omistusasumisen houkuttelevuuteen sitä tai tätä. Parempiakin keinoja löytynee.

Olisi muuten hauska selvittää, miten toimisi tonttivuokrien sitominen asuinalueen väestö- tai asuntorakenteeseen. Vaikkapa niin, että paljon sosiaalista asuntotuotantoa merkitsisi matalia tonttivuokra ja vastaavasti alueilla, joilla ei tarvitse katsella köyhäilyä, olisi vähän korkeammat vuokrat. Saisipahan asunnonomistajakin varsin konkreettista iloa siitä sosiaalisesta monimuotoisuudesta.