Suoraa vai väärää demokratiaa?

Suoran ja edustuksellisen demokratian suhde on hankala kysymys. Suoran demokratian lisääminen on sinänsä hyvä ajatus, mutta käytännön toteutuksessa törmätään aina ongelmiin. Yksi ongelma on, että kun puhutaan suorasta demokratiasta, aletaan nopeasti puhua myös kansalaisjärjestöistä ja kaupunginosayhdistyksistä. Molemmat ovat usein muutaman aktiivin keskenään pyörittämiä puljuja, jotka eivät – huolimatta muista hyvistä ominaisuuksistaan - ole demokratiaa nähneetkään, eivätkä siten mitenkään automaattisesti edusta niitä ihmisiä, joita väittävät edustavansa.

Toinen ongelma on aika. Kenelläkään ei ole aikaa perehtyä joka ikiseen kysymykseen, joka yhteiskunnassa tulee vastaan. Äänestäjän näkökulmasta edustuksellisen demokratian juju on siinä, että se vapauttaa hänet miettimästä iltakaudet sijoituspaikkoja tuulivoimapuistoille tai verotuksen painopisteiden muutosten vaikutuksia yksinhuoltajaperheisiin, jos hän mieluummin menee pelaamaan sulkapalloa. Ihmisiä pitää vaatia päättämään ainoastaan asioista, jotka heitä koskettavat ja joihin he ovat perehtyneet. Toisaalta, näistä asioista heillä pitää olla oikeus sanoa sanansa. Tasapainopisteen määrittäminen ei ole helppoa.

Pekka Wahlstedt arvosteli eilisaamun UPD:ssa Hanna Kuuselan ja Mika Rönkön toimittaman kirjan Puolueiden kriisi. Viitaten kirjan suoran demokratian puolustukseen Wahlstedt kirjoitti:

”Harva taitaa muistaa, että demokratia syntyi ja eli Kreikan pienissä kaupunkivaltioissa juuri sen vuoksi, että asioista pystyttiin keskustelemaan ja päättämään arkisilla näyttämöillä, kuten kaduilla ja toreilla.”

Wahlstedt osuu tavallaan oikeaan. Täsmällisessä muodossa virke kuuluisi:

”Harva taitaa muistaa, että demokratia syntyi ja eli Kreikan pienissä kaupunkivaltioissa juuri sen vuoksi, että pienellä vapaiden miesten vähemmistöllä oli aikaa keskustella ja päättää asioista arkisilla näyttämöillä, kuten kaduilla ja toreilla, koska orjat tekivät työt, eikä maahanmuuttajilta tai naisilta kysytty.”

PS.

Lisää inspiroivia kirja-arvosteluja: Tämän aamun UPD:ssa Wahlstedt arvostelee Tere Vadenin kirjan Linkolan ajamana (Like 2008), ja lopettaa kirjoituksensa:

”Todellinen demokratia elää ja nousee riistotaloutta riistotaloutta vastustavista kansalaisliikkeistä ja muista ruohonjuuritason toimijoista Tällaisesta demokratiasta Linkolallakaan tuskin on mitään pahaa sanottavanaan.”

Tuon perusteella voisi pitää hyvänä nyrkkisääntönä, että kun demokratian eteen joudutaan laittamaan jokin etuliite, puhutaan jo jostain muusta kuin demokratiasta. Vrt. kansandemokratia. Ehkä siksi Linkolakin hyväksyisi.