Viimeisen kahden viikon ajalle on sattunut kaksi toisiinsa liittyvää tapausta, jotka saavat minut kiehumaan raivosta. Epätoivon puolelle minut työntää se, että niissä on kyse kahdesta yhteiskunnallisesta instituutiosta: YLEstä ja Maikkarista.
YLE ja MTV3 lainasivat kahta blogikirjoitusta puistattavalla tavalla ja ilmeisen tarkoitushakuisesti päin mäntyä. Molemmissa kirjoituksissa käsiteltiin maahanmuuttokeskustelun kummallisuuksia (alkuperäiset tässä ja tässä), ja havainnollistettiin asiaa kärjistävien esimerkkilauseiden avulla. Molemmissa tapauksissa kirjoittaja teki täysin selväksi, että kyseessä on yhteiskunnallisen keskustelun ongelmallisuutta havainnollistava hypoteettinen esimerkki, ei hänen mielipiteensä. Nämä esimerkkilauseet sitten päätyivät suoriksi lainauksiksi tv-ohjelmiin edustamaan kyseisten bloggaajien maailmankatsomusta (ks. A-talk 30.10.2008 ja Maikkarin vaalikeskustelu 22.20.2008). Asiayhteydestä täysin irrotettuina, tietenkin.
En voi kuin päätellä, että on päässyt kasvamaan toimittajasukupolvi, jonka mielestä on ihan ok vääristellä ihmisten sanomisia ja heittää romukoppaan kaikki hyvän journalismin periaatteet, jos itse on mielestään Oikeassa ja Hyvä, ja niiden muiden mielipiteet Ikäviä ja Väärin. Ei kai se näin voi mennä? Vaikka toimittajan omakuva olisikin ei-rasistinen, ei-xenofobinen, ei-ennakkoluuloinen, tosi ekologinen ja tosi tiedostava, ei kai se anna oikeutta valehdella?
Ei. Sananvapauden on oltava voimassa kaikkien kohdalla, ja samoin toimittajan työmoraalin. Yhteiskunnallisessa keskustelussa Halla-aholla ja Kerosella on kaikki oikeus tuoda esiin vastapuolen aivottomuus, jos ja kun sellaista ilmenee. Lisäksi tässä tapauksessa he tekivät sen selkeästi ja kauniisti argumentoiden, eivätkä ainakaan näillä nimenomaisilla kirjoituksillaan mitenkään ansainneet osakseen koitunutta paskanheittoa. (Herrojen rautalangasta väännetyt puolustuspuheet tässä ja tässä.) Olen siis tässä suhteessa päätynyt samaan rintamaan tyyppien kanssa, joiden kanssa minulla asiallisesti on kovin vähän yhteistä. Kiitti vaan journalistit tästäkin kokemuksesta.
Hyvää tarkoittavat nuoret toimittajat tekisivätkin maahanmuuttokeskustelulle suuren palveluksen, jos ymmärtäisivät, että kaikki puhe maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista ei ole kuolaavien neanderthalilaisten älämölöä vain siksi, että mainitaan samassa lauseessa sanat maahanmuutto ja ongelma. Jos ei tätä tajua tai suostu myöntämään, on kyseessä joko väärä tilannearvio, tai todella huono strategia.
Halla-aho ei ole idiootti. Keronen ei ole idiootti. Keskustelua seuraavat ihmiset ihan varsinkaan eivät ole idiootteja, ja tämä on siksi heille ilmiselvää. He näkevät kyllä, kuka on opetellut faktat ja osaa vetää niistä uskottavan tuntuisia johtopäätöksiä. Keskustelulle tuskin on eduksi, jos ulospäin näyttää siltä, että maahanmuuttokeskustelussa looginen ajattelu on ns. maahanmuuttokriittisen sektorin yksinoikeus.
Ammattitaitoinen journalisti voisi toki ottaa näiden kaverien faktat, tonkia vähän lisää ja vetää omat, toisenlaiset johtopäätökset. Voisi syntyä oikeaa keskustelua ja oikeita ratkaisuja, eikä aihealue olisi enää pelkästään rajat-kiinni-tyyppien ja kulttuurirelativistien dominoima. Nythän kukaan maltillinen poliitikko ei uskalla koskea koko kysymykseen, koska jos niin tekee, tulee välittömästi leimatuksi joko matalaotsaiseksi rasistiksi tai kukkahattu-sossutäti-ituhipiksi. Välimuotoja ei ole.
Se, että toimittajakunta sen sijaan toistuvasti suhtautuu ihmisiin ikään kuin olisimme kaikki vajaaälyisiä, lukutaidottomia ja kykenemättömiä googlettamaan, johtaa korkeintaan siihen, että ihmiset alkavat vetää yhtäsuuruusmerkkejä humaaniuden ja hölmöyden välille.
Se olisi kovin valitettavaa.
Henkilökohtainen äänisaaliini kuntavaaleissa oli 146 ääntä. Tällä budjetilla, näissä vaaleissa ja ensikertalaisena voisi olla ihan tyytyväinenkin. Kampanjaa on ollut hauska tehdä. Minulla on ollut ilo tavata monta mielenkiintoista ihmistä ja käydä monta mielenkiintoista keskustelua.
Kiitos teille kaikille, joiden kanssa olen saanut kampanjaa tehdä. Erityisesti haluan kiittää teitä, jotka olette halunneet antaa minulle äänenne. Tällä kertaa ei paikkaa irronnut, mutta asioiden edistäminen jatkuu.
Helsingin Sanomat listasi tänään syitä astella uurnille. Hyvä niin. Kuntavaalit ovat ne vaalit, joissa on pelissä kaikkein eniten jokapäiväistä arkea koskevia asioita. Jos joissakin vaaleissa kannattaa vaivautua uurnille, niin juuri näissä. Seuraavassa omat mielipiteeni hesarin tärkeinä pitämistä teemoista:
1) Helsingin seutu kaipaa vuokra-asuntoja.
Kyllä. Vuokra-asunnoissa asujat ovat tyypillisesti pienituloisia, ja heidänkin pitää mahtua asumaan Helsingissä. Lisäksi vuokra-asuminen saisi muutenkin yleistyä. Se on joustavampi asumismuoto kuin omistusasuminen, ja vähäriskisempi, kuten äskettäiset esimerkit Suomesta ja maailmalta osoittavat.
2) Kyllä vai ei ruuhkamaksuille?
Kyllä. Ruuhkamaksuilla voidaan yhdistää ympäristön ja autoilijan edut, puhtaampi ilma ja sujuvampi liikenne.
3) Koti jokaiselle asunnottomalle
Kyllä. Asunnottomille pitää rakentaa asuntoja eri puolille kaupunkia, myös Töölöön. Ja mikä ettei Kruununhakaankin, jos sopiva paikka löytyisi. Jos on valmis elämään yhteiskunnassa, jossa on syrjäytymistä, täytyy olla valmis asumaan asuntolan vieressä. Suuriin ongelmiin joudutaan jos kaikki ongelmatapaukset kootaan samoille alueille, kuten erilaiset asuntolavastustajat usein vaativat.
4) Terveyskeskuksiin ei riitä lääkäreitä
Lääkäreillä on Helsingissä liikaa töitä, koska heitä on liian vähän. Terveyskeskustyötä ei kuitenkaan saada mielekkäämmäksi vähentämällä työtä, koska potilaatkin pitäisi voida hoitaa. Lääkäreillä pitäisi olla terveyskeskuksissakin mahdollisuudet erikoistua tiettyihin sairauksiin tai väestöryhmiin. Näin terveyskeskustyön mielekkyyttä lääkäreille voitaisiin lisätä ja pitää huolta hoidon määrästä.
5) Halvempaa joukkoliikennettä
Kyllä.
6) Enemmän rahaa lastenhoitoon kotona?
Ehdottomasti ei. Lasten kotihoitoa on Suomessa tuettu niin paljon, että olemme käytännössä eteläeurooppalainen kotiäitiyhteiskunta. Jopa perinteisesti kotihoitoon uskoneessa Saksassa on selvästi vähemmän kotiäitejä kuin meillä.
Minusta on kohtuutonta leimata töissä käyvät huonoiksi äideiksi ja isiksi ja yrittää ajaa vanhemmat (käytännössä äidit) kotiin hoitamaan lapsia. Ikävintä on, että ensin vaaditaan kaikille valinnanvapautta ja sen jälkeen sanotaan, että päivähoidossa lapsi kärsii.
7) Keskustakirjasto Töölönlahdelle?
Ei. Keskustakirjasto Postitaloon. Keskustakirjaston pitää olla ihmisvirtojen leikkauspisteessä. Töölönlahtikin on vähän syrjässä. Nykyinen pääkirjasto Pasilassa kärsii samasta ongelmasta. Pasila on kyllä kätevä paikka, mutta kirjasto on siellä liian syrjässä. Samoin kävisi, jos kirjasto tulisi Töölönlahdelle.
8) Laillinen paikka graffiteille?
Kyllä. Samalla tarvitaan vähintään nykyiset rangaistukset kaikkialla muualla tapahtuvasta töhrimisestä. Ja jos laillinen paikka lisää muualla tapahtuvaa töhrimistä, siitä pitää luopua.
Parhaimmillaan graffitit ovat todella hienoja. Silti: Muiden autolla ei saa ajaa ilman lupaa eikä muiden eväitä syödä ilman lupaa. Ei muiden seiniä, autoja tai naamavärkkejäkään saa maalata ilman lupaa.
9) Paljonko rahaa liikuntapaikoille?
Liikuntapaikkojen rahoituksen pitäisi pysyä jossakin kohtuudessa. Samalla pitäisi katsoa mihin liikuntaan panostetaan. Nyt suurimmat rahat menevät miesten suosimiin joukkuelajeihin kun taas naisten suosimia liikuntamuotoja tarjotaan lähinnä kaupallisten palvelutarjoajien toimesta. Tämä tuskin on kohtuullista.
10) Pääkaupunkiseudun kaupungit yhteen?
Kyllä. Pääkaupunkiseutu muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden joka tapauksessa. Ei sellaista kokonaisuutta pidä hallinnoida pieninä palasina. Liikennettä, asuntotuotantoa tai kouluverkkoa ei voida suunnitella kunnolla vain osalle yhtenäisestä kokonaisuudesta. Nykyisin vasen käsi ja oikea käsi teeskentelevät, etteivät kuulu samaan kehoon, ja vetävät yhtä köyttä eri suuntiin.
Vaalikeskusteluissa on kovasti kritisoitu SDP:n vaatimusta maksuttomasta päivähoidosta. Kritiikki on tullut pitkälti poliittisen kentän oikealta laidalta. Minusta tämä on hämmästyttävää.
Suomen palkkaverotus on varsin voimakkaasti progressiivista. Tämän lisäksi kansalaiset maksavat vielä progressiivisia maksuja. Mitä paremmin tienaat, sitä kalliimpaa päivähoitosi on. Tämän tuplaprogression purkaminen on keskeistä, jos haluamme purkaa kannustinloukut ja tehdä työnteosta aina kannattavaa.
Tuplaprogressio voidaan purkaa kahdella tavalla:
1) laittamalla kaikille sama maksu tai
2) poistamalla maksut.
Kaikille ei voida laittaa samaa maksua, ellei maksu ole niin alhainen, ettei sillä ole mitään merkitystä. Käytännössä ainoa tapa purkaa tuplaprogressiota onkin päivähoidon tekeminen maksuttomaksi peruskoulun tapaan.
Jostakin ihmeen syystä ne tyypit, jotka väittävät kannattavansa sitä, että työnteko kannattaa aina, vastustavat tuplaprogression purkamista. Tämä on ymmärrettävää, jos tavoitteena ei olekaan se, että työnteko kannattaa aina, vaan että se kannattaa joillekin. Esimerkiksi naisen paikka voisi olla kotona lasten kanssa. Tällöin voisi vaatia myös kotihoidontuen lisäämistä, sehän vähentää naisten työssäkäyntiä.
My bad.
PISA-tulosten jälkeen suomalaisen peruskoulun erinomaisuudesta on tullut kaikkialla vastaan tuleva mantra. Suomalaisen koulun korkeaan laatuun vannovat monet niistäkin, jotka vielä hiljan valittivat peruskoulun tasapäistävän oppilaansa.
Hyvien PISA-tulosten varjoon jäävät kuitenkin koulujen väliset erot oppimistuloksissa. Erityisesti Helsingissä koulujen välillä on suuria eroja siinä, millaisilla tuloksilla oppilaat päättävät peruskoulu-uransa ja pyrkivät lukioon tai ammatillisiin opintoihin. Meillä on oppimistuloksilla mitattuna Suomen parhaat ja Suomen heikoimmat koulut.
Erot koulujen tuloksissa eivät kuitenkaan johdu kouluista, vaan niiden toimintaympäristöstä. Oppilaiden tausta selittää jopa 85 % koulujen välisistä oppimistuloseroista. Väestön koulutustasolla, maahanmuuttajien osuudella ja sosiaalisen asumisen määrällä koulun sijaintialueella voidaan selittää jopa 70 % eroista.
Huonompia oppimistuloksia saavat koulut eivät siis saa huonompia tuloksia koska ne ovat huonompia kouluja, vaan koska niiden tehtävä on haastavampi. Näissä kouluissa oppilaat tarvitsisivat koululta keskimääräistä enemmän tukea, eikä koulu ei pysty vastaamaan tähän haasteeseen ja tarjoamaan oppilaille muuten puuttuvaa tukea koulunkäyntiin.
Lähes kaikessa toiminnassa osataan sen rahoituksessa huomioida tehtävän vaikeus. On kalliimpaa rakentaa suolle kuin peruskalliolle ja kalliimpaa hoitaa reumaa kuin flunssaa. Samaa periaatetta pitäisi soveltaa kouluihinkin.
Niin kauan kuin kouluja rahoitetaan ikään kuin kaikki oppilaat olisivat samanlaisia ja tarvitsisivat samoja asioita, jätetään koululta enemmän tukea tarvitsevat oppilaat, perheet ja alueet oman onnensa nojaan. Niin ei saa tehdä.
Niiden koulujen, joiden tehtäväkenttä on haastavampi, tulisi saada enemmän resursseja kuin vähemmän haastavassa tilanteessa olevien koulujen. Tämä ei tarkoita ”heikkojen” koulujen valikoimista ja erillistä ”positiivista diskriminaatiota” vaan mallia, jossa koulun saama rahoitus heijastaa sen oppilaspohjan tuomia haasteita.
PS Aiheesta tuli juuri myös Sorsa säätiön tiivis katsaus, johon kannattaa ehdottomasti tutustua.
Tekstit
Kaikki kommentit
