Lyömäaseiden evoluutio: Nuija, kirves, lapsen paras

Taannoinen kirjoitukseni Kotiäitiyhteiskunta sohaisi melkoiseen arvokeskustelun muurahaisperään. Tämä ei ollut sinänsä yllättävää. Lapsiin liittyvät kysymykset ovat yhteiskunnassamme niitä, joista keskustelu on helposti aika tunnepohjaista. Koska tälläkin kertaa syntynyt keskustelu velloi kiitettävästi, mutta sisälsi runsaasti tahallisia ja tahattomia väärinkäsityksiä, katsoin tarpeelliseksi vetää omia pointtejani vähän yhteen:

Toisin kuin jotkut Uuden Suomen puolella blogiani kommentoineet ovat olettaneet, en edelleenkään pyri kieltämään lasten hoitamista kotona. Joissain olosuhteissa on varmasti hyvä vaihtoehto hoitaa lapset kotona jonkin aikaa. Olen silti tuonut esille sen, ettei ole olemassa näyttöä siitä, että kotihoito olisi automaattisesti ”lapsen parhaaksi”. Sen sijaan on näyttöä siitä, että pitkät kotihoitojaksot huonontavat naisten työllistymistä ja huonontavat lasten pääsyä varhaiskasvatuspalveluihin. Eli: Kotona voi olla mukavaa, mutta valmiudet kohdata kodin ulkopuolinen maailma tahtovat kärsiä.

Olen myös mielestäni käydyssä keskustelussa ihan pätevästi osoittanut, että lasten kotihoitoon kaadetaan jo nyt huomattavasti enemmän rahaa lasta kohden kuin lasten päivähoitoon. Silti perheelle päätyvä rahasumma on pieni. Kotihoidontuen nostaminen tasolle, joka ei enää olisi perheelle taloudellinen uhraus, tulisi yhteiskunnalle niin kalliiksi, että edes Kokoomus ei uskalla kalastella ääniä sen tyyppisellä populismilla.

Olenkin peräänkuuluttanut sellaisia tapoja lisätä perheiden mahdollisuutta valita enemmän aikaa toistensa kanssa, jotka eivät käy taloudellisesti ylivoimaiseksi sen paremmin perheelle kuin yhteiskunnallekaan, ja joissa vaihtoehtojakin olisi käytettävissä useampi kuin kaksi. Minulle kun perheen aika toisilleen ei tarkoita sitä, että toinen viettää kaiken aikansa kotona, ja toinen raataa pitkää päivää kattaakseen syntyneen aukon tuloissa. Miksei voitaisi esimerkiksi tukea sitä, että kahden vanhemman perheessä molemmat vanhemmat tekisivät lyhyempää työpäivää?

Jos päästämme päivähoidon laadun laskemaan tasolle, jossa - toisin kuin onneksi vielä - päivähoito ei enää oikeasti ole lapsen edun mukaista, ja pumppaamme rahaa kotihoitoon, se ei ole perheiden valinnanvapauden lisäämistä. Päinvastoin. Silloin pistämme perheet selkä seinää vasten: Joko toinen teistä jää kotiin, tai lapsi kärsii.

Eikä sellaista vanhempaa hevin löydy, joka näkisi siinä tilanteessa vapauden valita.