sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Leviticus ja journalismi

Hesari julkaisi tänään hiukan muokattuna seuraavan kirjoituksen:

Lapin Kansan ex-päätoimittaja kertoo (HS 3.10.2008), että julkilesbon
olisi vaikeaa toimia kyseisen lehden päätoimittajana. Mielenkiintoista
asiassa on se, että ex-päätoimittaja selvästi pitää oikeutettuna,
ettei julkilesboa valittaisi hommaan, jonka hoitamista
hankaloittaisivat alueen vanhoilliset ja ahdasmieliset asukkaat.
Olisihan päätoimittajan yksityiselämä yhteisön arvojen vastaista.

Varsin johdonmukaisesti suomalainen yhteiskunta on katsonut, että
maailmankuva, perustui se uskontoon tai ei, ei oikeuta syrjimistä.
Arvot, uskoi niihin kuinka lujasti hyvänsä, eivät anna oikeutta hylätä
lakia ja oikeutta. Minusta tämä on ollut hyvä lähestymistapa.
Hämmästyttävän tiukassa kuitenkin näyttää istuvan uskomus, että
yhteisöllä on oikeus rajoittaa jäsentensä toimintaa lainsäädännön
ylitse ja ohitse.

Ei ole harvinaista kuulla mielipiteitä, joissa kyseenalaistetaan
joidenkin maahanmuuttajaryhmien tapojen yhteensopivuus länsimaisen
kulttuurin ja suomalaisen, maallisen oikeusvaltion kanssa. Nyt onkin
hyvä aika katsoa peiliin. Onko niin, että hyväksymme kyllä Suomessa
kivikautiset ennakkoluulot, kunhan ne ovat meidän?

Saija Jokela
HLBT-yhdistys Pinkkiruusun hallituksen jäsen
Helsinki

Ei kommentteja: